
Salamanisku tuhosi äitini kodin.
Donation protected
Hei!
Oon Nino ja perustin pienkeräyksen, sillä haluan auttaa äitiäni nousemaan takaisin jaloilleen, kun hänelle kävi todella järkyttävä onnettomuus.
2.6.2024 salama iski äitini kotiin aiheuttaen tulipalon, joka levisi hetkessä ja tuhosi lähes koko talon sekä tavarat, jotka kodissa oli. Kodista ehdittiin pelastamaan ainoastaan muutama sylillinen vaatteita sekä työläppäri. Taloon oltiin muutettu toukokuussa, eikä sitä oltu vielä vakuutettu, joten kaikki tulipalon aiheuttamat vahingot tulee maksaa itse. Äitini oli pitkään haaveillut talosta, jossa hänen kaikki neljä jo aikuista lastaan pystyisivät viettämään aikaa ja juuri kun sellainen löytyi, niin kaikki nämä haaveet murenivat hetkessä.
Tilanne on todella vaikea uskoa tapahtuneeksi sekä murheellinen koko meidän perheellemme, mutta olemme kuitenkin kiitollisia siitä, että kaikki selvisivät tilanteesta hengissä, sillä salamanisku osui katon läpi huoneeseen, jossa nukuttiin vielä sillä hetkellä.
Mikäli haluat auttaa, niin voit lahjoittaa pienkeräykseen. Tässä tilanteessa kaikkein pieninkin lahjoitus on merkittävä ja arvostamme elettä todella paljon. Kaikki lahjoituksista tulleet varat tullaan käyttämään vahinkojen maksamiseen, sekä elämisen kannalta pakollisten asioiden hankkimiseen.
Alla muutamia kuvia vahingoista:
Todella isot kiitokset kaikille, jotka pystyvät auttamaan❤️
Pienkeräyksen lupanumero: RA/2024/947
EDIT: Keräyksen maksimisumma on saatu täyteen. Tuhannet kiitokset kaikille, teidän antaman avun merkitys on TODELLA iso❤️
Organizer

Nino Ärling
Organizer
Helsinki